Miriam'sin arvot

Miriam’sille arvot ovat keskeinen osa yrityksemme kulttuuria, periaatteita ja toimintatapoja.

Aitous

Aitous niin tuotteissamme kuin toiminnassamme on ollut Miriam’sin kantava ydinajatus aivan yrityksen perustamisesta lähtien. Tarjoamme aina tuoreutta ja laatua aidoista raaka-aineista käsityönä valmistettuna. Haluamme tarjota asiakkaillemme aitoja kohtaamisia.

 

Rehtiys

Olemme rehellisesti sitä, mitä olemme. Avoimuus esimerkiksi raaka-aineiden alkuperästä ja luotettavuus toiminnassamme ovat meille ensiarvoisen tärkeitä. Virheitäkin saa sattua, sillä niistä opimme yhdessä.

Ystävällisyys

Haluamme, että Miriam’sissa sekä asiakkailla että työntekijöillä on hyvä ja tervetullut olo. Työyhteisömme hyvä tunnelma välittyy suoraan myös asiakkaille ja on oleellinen osa kahvilamme viehätystä.

 

Ympäristön kunnioittaminen

Minimoimme syntyvää hävikkiä, kierrätämme, suosimme kestäviä valintoja ja tarjoamme esimerkiksi kahvimme vain luomuna. Hyödynnämme mahdollisimman paljon lähituottajien palveluita - esimerkiksi leivoksissamme käytetyt jauhot, kananmunat, marjat ja sienet saamme paikallisilta lähituottajilta. Tavoitteemme on kunnioittaa ympäristöä ja pyrkiä jatkuvasti parempaan.

Miriams_arvot

Asiakkaiden ja työntekijöiden arvostaminen

Arvostamme jokaista työntekijää ja asiakasta yksilönä, ja jokainen kohtaaminen on meille tärkeä. Siksi esimerkiksi tarjoilemme tilaukset pöytiin tarjoiltuna, jolloin voimme kohdata aidosti jokaisen asiakkaan.

“Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

INSPIROIDU IDEOISTAMME